Liikuntaneuvoja - Personal trainer
Hanna Parkkila
Kuka on Virkeän Fiiliksen takana?
Minä Hanna keski-iän saavuttanut syntyperäinen lahtelainen. Luonteeltani olen huumorintajuinen, iloinen ja energinen, mutta myös määrätietoinen ja jämäkkä.
Lapsesta asti olen ollut liikunnallinen, se on tullut geeneissä. Nuoruudessa pelasin jalkapalloa Lahden Kuusysissä useamman vuoden. Elämän varrella on kyllä ollut harrastusta taitoluistelusta thai nyrkkeilyyn.
Haaveammattini nuorena oli lastenhoitaja tai liikunnanohjaaja. Päätin ensin lähteä hoitoalalle ja opiskelin lähihoitajaksi, josta heti valmistumisen jälkeen menin töihin varhaiskasvatukseen ja siellä työskentelinkin sitten lasten kanssa melkein 20 vuotta.
Vuonna 2020 aloin haaveilla alanvaihdosta. Kuntosaliharrastus oli useiden vuosien tauon jälkeen jälleen löytynyt elämääni ja siitä alkoi kiehtomaan ajatus työstä liikunnan parissa. Into aikuisten ohjaamisesta terveellisempään ja hyvinvointisempaan elämään kasvoi sisälläni.
Liikuntaneuvojaksi valmistuin vuonna 2023 Vierumäen urheiluopistolta ja valmennustöitä olen tehnyt jo vuodesta 2021. Olen myös sertifioitu Personal trainer.
Jos kaipaat apua liikunnan, hyvinvoinnin tai terveellisten elämäntapojen parissa, älä epäröi ottaa yhteyttä! Autan mielelläni sinua saavuttamaan tavoitteesi ja löytämään juuri sinulle sopivan tavan liikkua ja voida paremmin.


Millainen liikuntaneuvoja ja personal trainer olen?
Asiakkaani kohtaan aina yksilöinä. Luokseni saat tulla juuri sellaisena kuin olet, ilman jännitystä ja paineita. Kuuntelen sinua ja suunnitelmat tehdään aina yksilökohtaisesti eli ohjelmien kuormitus rakentuu aina sinun lähtötasot, tavoitteet ja rajoitteet huomioon ottaen. Vaadin sinulta sitoutumista ja en pidä tekosyiden keksimisestä. Ohjaus- ja valmennustilanteissa olen tarkka, mutta silti rento ja tapaamisissa on positiivinen ilmapiiri, lämpö ja aito läsnäolo.
Vaikka itse olen aina ollut liikkumisesta ja liikunnasta innoissani tiedostan, että kaikille se ei ole niin helppoa. Siksi minun tehtävä on myös löytää sinulle se oikea liikkumismuoto.
Erityisosaamiseni kattaa tyypin 2 diabeteksen elämäntapahoidon, painonhallinnan sekä tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien kuntoutuksen. Lisäksi tarjoan valmennuksia lihaskasvun saavuttamiseksi ja suunnittelen tehokkaita voimaharjoitteluohjelmia.
Miten pitää liikunnan motivaatiota yllä?
Motivaatio on yleisin syy sille miksi me emme liiku. Usein innostumme uudesta ja lähdemme täydellä höyryllä eteenpäin kohti tavoitetta ja kun tuloksia ei tule nopeasti motivaatiomme hiipuu.
Ensimmäisenä on hyvä tiedostaa, että muutosprosessi vie aikaa. Toiseksi mitä enemmän ei ole sitä parempi suoritus metodi, vaan kohti isoa tavoitetta mentäessä on hyvä luoda matkalle realistisia pienempiä tavoitteita.
Tekeminen ei saa olla suorittamista vaan se pitää luoda sinun sen hetkiseen arkeen sopivaksi. Suorittamalla saadaan itsemme ylikuntoon eli toisin sanoen kehomme ei ehdi palautua arjen tuomasta kuormasta, ja lopputulos on, että olemme lopenuupuneita ja jälleen saimme liikunnasta ikävän kokemuksen. Siksi sinne on löydettävä oikea toteutus, jotta liikkuminen on suotuisaa.
Ennakointi ja suunnitelmallisuus on hyvä motivaattori. Kalenteriin on hyvä suunnitella jo seuraavan viikon liikuntasuunnitelmat etukäteen, tällöin olet jo askeleen lähempänä toteutusta. Jos suunnitelmiin tuleekin muutosta, on hyvä miettiä saman tien korvaavaa hetki menetetylle liikunnalle.
Välillä toki on tilanteita että sitä hyvää korvaavaa hetkeä ei ole, ja sekään ei ole huono juttu, kun muistaa että siitä ei tule toimintatapa.


Mitä liikuntaneuvonta oikein on?
Liikuntaneuvonta on koulutetun asiantutijan tarjoamaa palvelua. Se on yksilöllistä ja tarkoituksena on neuvoa, ohjata sekä tukea sinua aktiivisempaan arkeen. Liikuntaneuvonnassa tehdään yhdessä liikuntasuunnitelma ja pohditaan sopivia vaihtoehtoja sekä mietitään mahdollisia erilaisia lajikokeiluja mitkä voisi sinua kiinnostaa.
Jokainen liikuntaneuvonta on omanlainen matka. Tapaamisissa keskustellaan myös ravinnon ja unen merkityksestä ja tarkastelemme myös näitä yksilökohtaisesti.
Pääsääntöisesti liikuntaneuvontatapaamiset ovat keskustelutapaamisia, mutta se ei poissulje esimerkiksi yhteisen kävelylenkin mahdollisuutta tapaamisen aikana.
Liikuntaneuvonnan tarkoitus on edistää kokonaisvaltaista hyvinvointiasi.